Kultakauden tunnelmaa

Suomessa on paljon kaunista ja jännittävää kansallisromantiikan ja jugendin arkkitehtuuria, Hvitträsk on ihastuttava kokonaisuus ja kultakauden taide ikuisesti lumoavaa. Näitä ihaillen olen perustanut Villapollen, pyrkimyksenä tuoda 1900-luvun alun muotoilua tähän päivään, toivon mukaan raikkaasti ja omalla tyylillä, inspiroituen vanhasta mutta ei orjallisesti seuraten sitä. Ei jätetä kansallisromantiikan ja jugendin muotoilua vain historiaan.

Uusia suomalaisia huonekaluja – kauniista historiasta

Villapolle tuo kansallisromantiikan ja jugendin innoittamaa muotoilua uusiin tuotteisiin tämän päivän sisustajalle. Tuotteissa pyritään korkeaan laatuun, ja huonekalut ovat puusepän valmistamia Suomessa. Osa tuotteista on modulaarisia.

Villapolle-huonekalut ovat aitoa tammiviilua, ja niitä saa lakattuna tai maalattuna. Pienimpiä malleja saa myös maalatusta kalustelevystä. Maalattujen Villapolle -huonekalujen vakiovärit on huolella valittu niin, että ne ammentavat historiasta, olisivat helposti yhdisteltävissä sekä uuteen että vanhaan sisustukseen ja arkkitehtuuriin, mutta olisivat myös rohkeita katseenvangitsijoita.

Liikkeeen osoite & aukioloajat 10.9.2025 lähtien

Laivasillankatu 6-8
00140 Helsinki

keskiviikkoisin klo 12-18

torstaisin klo 12-18

lauantaisin klo 11-14

Villapolle
y-tunnus 2826334-7

info@villapolle.fi
050 370 6746

Liikkeeen osoite & aukioloajat 10.9.2025 lähtien

Laivasillankatu 6-8
00140 Helsinki

keskiviikkoisin klo 12-18

torstaisin klo 12-18

lauantaisin klo 11-14

Villapolle
y-tunnus 2826334-7

info@villapolle.fi
050 370 6746

Liikkeeen osoite & aukioloajat 10.9.2025 lähtien

Laivasillankatu 6-8
00140 Helsinki

keskiviikkoisin klo 12-18

torstaisin klo 12-18

lauantaisin klo 11-14

Villapolle
y-tunnus 2826334-7

info@villapolle.fi
050 370 6746

Liikkeeen osoite & aukioloajat 10.9.2025 lähtien

Laivasillankatu 6-8
00140 Helsinki

keskiviikkoisin klo 12-18

torstaisin klo 12-18

lauantaisin klo 11-14

Villapolle
y-tunnus 2826334-7

info@villapolle.fi
050 370 6746